sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Keittiön asennuksen viimeistelyä

Hetkihän siinäkin menee kun tammilevyyn saa sahattua aukot liedelle ja altaalle. Päivitimme tapausta varten Bilteman kuviosahan Boschin versioon ja olemme jälleen kerran tyytyväisiä Boschin laatuun.











perjantai 27. heinäkuuta 2012

Portaiden kaide

Meillä oli varsin tarkka visio portaiden kaiteista ja kuinkas sattuikaan, eipä sellaisia Suomen markkinoilta saakkaan. Niinpä  Kuusakoski Oy Muurame oli oikea paikka meille aloittaa operaatio Kaide.

Puhukoon kuvat puolestaan visiostamme.









Yläpintaan tulee vielä tammikaide ja koska Suomen rakennussäädökset kieltävät vaakapuolat, joudumme laittamaan kaiteen pintaan vielä lasin/pleksin.

torstai 26. heinäkuuta 2012

Keittiön asennus

Viimein keittiön kimppuun:

Asennuksessa kannattaa huolehtia että asennusohjeet ovat lähettyvillä. Meiltä ne puuttuivat ensimmäisenä asennuspäivänä ja huonon nettiyhteyden takia netistä löytyneet ohjeetkin jäivät harmillisen suttuisiksi iphonen ruudulla. Näin ollen jalkoja tuli asennettua kaappien alle maalaisjärjellä ja maalaisjärki ei riittänyt kertomaan, että toinen rivi jalkoja tulisi osoittaa seuraavaan kaappiin. Luulenpa, että keittiömme on joka tapauksessa riittävän tukeva, sillä ohjeiden mukaan jalkoja ei olisikaan tarvinnut laittaa ihan jokaisiin löytyneisiin reikiin...

No, keittiö saatiin kuitenkin asennettua, nyt puuttuu vain altaat, liesi ja sähköt.



Jalkoka ei siis laiteta näin, vaan toisen rivin jalkojen pitäisi osoittaa seuraavaan kaappiin siten, että tuo musta mokkula jonka isän kanssa laitoimme siistista osoittamaan kohti kaapin keskustaa tukisi myös vieressä olevaa kaappia.


Festivo pääsee viimein paikalleen.



Näyttää jo keittiöltä. Meille ei siis yläkaappeja tule kuin altaan päälle. Jossain vaiheessa teemme seinille vielä avohyllyt tammilevystä.







Muuttopäivä

Viimeinen muuttokuorma tuotiin tänään keskeneräiseen taloon. Tavarat pysyvät vielä laatikoissa, mutta reissaaminen kaupungin ja Kuohun välillä päättyy ja jossain vaiheessa talokin muuttunee asuttavaan kuntoon.

Vessana siis vielä ulkohuussi, keittiönä grillikatos ja peseytymispaikkana ihana ulkosaunamme. Onneksi tuli tehtyä rakennukset tässä järjestyksessä!

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Lattioiden kosteuseristys ja laatoitus

Lattian laatoitusta pidetään haastavana projektina. Rohkeasti kuitenkin ryhdyimme siihenkin hommaan. Laatoituslupa saatiin maanantaina 23.7. Kosteuseristys oli jälleen huomattavasti vaadittua paksumpi ja kuulema erinomaisen tasaisesti levitetty :)

Kylpyhuoneen lattialaatoitukseen valitsimme sitten kuitenkin 10x10 laatan, vaikka haaveilimme isoista laatoista. Ja kävihän se haastavaksi, sillä pesuhuoneen kaadot olivat tehty normaalille kaivolle eikä meidän Aco Drainille :( Pesuhuoneen laatoitus oli siis turhauttavan hidasta, sillä kaatoja joutui korjailemaan saniteettilaastilla niin että laattojen välit tursusivat...




Kaatoja tuli säätää aco drainile sopiviksi, jolloin laatoittaminen oli varsin hidasta ja turhauttavaa,

Alueet joilla kaadot olivat kunnossa, laatoitus sujui nopeasti ja vaivattomasti.


Joku ei osaa laatoittaa hanskat kädessä ja kärsikin melkoisista rei'istä sormenpäissään...

Ei erottaisi ammattilaisen tekemästä ;)

torstai 19. heinäkuuta 2012

Parketin asennus

Parketin asennus on juurikin niin helppoa ja nopeaa kuin muistelimme edellisen kämpän remontoinnista. Yläkerran parketin asennukseen meni kahdelta hengeltä yhteensä 10h. Pinta-alaa kuitenkin se n. 90 neliötä.

Öljytty tammiparketti on ollut valintamme jo edellisessä asunnossamme ja on edelleen :)

Tuplexia äänieristeeksi.

Yläkerran aulan ikkuna on lattianrajaan asti. Tavoite oli saada parketti ikkunaan kiinni. Haastavaa...

Vaikka louhimme parketin minimiin, lattia olisi jäänyt kantamaan ikkunan smyygistä

Työ olisi myös ollut todella hidasta käsityötä.


Ikkunasmyygi jäi siis ilman parkettia.


Kolme tuntia myöhemmin aula oli parketin peitossa. Klo 01.30 pääsi siis nukkumaan :)

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Takan antiikkilaasti

Takka sai viimein valkoisen antiikkilaastiverhoilun. Sisäseinien rappausten jälkeen alkoi jo tuntua rutiinilta. Antiikkilaasti oli myös huomattavasti kevyempää levittää kuin hiertopintalaasti. Hiersimme takan samalla tekniikalla kuin sisäseinät.

Kaunista ja yksinkertaista :)

Ensimmäinen rappauskerros jää aina vähän epämääräiseksi

Toinen kerros ja jälki näyttää jo oikealta :)


Rapatut sisäseinät

Tapetti on meille no-no, ja tykkäämme kovasti rosoisesta pinnasta. Seinäpinnat ovat siis pääasiallisesti maalattuja pintoja, mutta tehosteseinät teimme rappauksella. Rappaukseen käytimme ulkoseinärappaukseen sopivia weberin hiertopinnotteita (Weber.vetonit 430). Sementtipohjaiset värilliset pinnoitteiden sävyt sopivat meidän makuunkin, vaikka sävyjä on varsin rajoitetusti. Paperiversiossa sävyt ovat todella erilaisia kuin todellisuudessa, joten oli todella loistopalvelua taas Starkilta antaa mukaan näytekokoelma, josta pystyi jo helpommin valinnat tekemään.

Rappaaminen oli hikistä hommaa, mutta suhteellisen nopeaa. Isoilla seinäpinnoilla piti toisen aloittaa hiertäminen toisen vielä levittäessä laastia seinään. Hiertäminen tulee suorittaa kaksi kertaa parhaan tuloksen saavuttamiseksi. Lisäksi seinä tulee rapata kahteen kertaan.

Lopputulos vastaa odotuksia ja olemme todella tyytyväisiä ratkaisuumme. Työaika esim. yläkerran aulan seinälle on 2 hlö x 2h per seinä per kerta. Nopeampaa ja loppupelistä myös halvempaa kuin maalattu pinta, sillä näitä seiniä ei tasoitettu samalla tavalla kuin maalipinnalle tulleita seiniä. Näille seinille tuli vain yksi tasoitekerros joka maksoi meille 5 euroa neliöltä.

Yläkerran aulan tumman ruskea hiertopinta valmiina.

Helmin huoneen karmia tuli vielä muotoilla oikeaan kulmaankin

Alakerran keittiö-olohuone-eteisen vaalean harmaa seinä näyttää vielä märkänä ollessaan varsin tummalta

Sisäilman kosteuspitoisuus lähti taas nousuun. Ei ihme, rappauksen yhteydessä isolle seinälle "heitettiin" taas 30 litraa vettä...