perjantai 31. elokuuta 2012

Asuminen hidastaa rakentamista

Muutimme keskeneräiseen taloomme siis kuukausi sitten ja nyt talo on varsin toimivassa kunnossa. Sisäovien tilauksen teimme kesäkuussa, ja toimitus viivästyi kesälomien takia siten, että pääsimme vasta nyt asentamaan sisäovia. Mutta elämä sujuu varsin mukavasti näinkin, joskin tavarat eivät pääse vielä lopullisille paikoilleen ja sisällä on silloin tällöin sotkuista ja pölyistä. Onneksi on kesä ja ympärillä grillikatokset, huussi ja sauna.
Langaton valokytkin keittiöön asennettiin savupiipun kupeeseen.


Langaton valokytkin keittiössä


Portaat saivat pinnan ja kaide tammisen kädensijan.

Valo onkin juuri oikealla korkeudella ;)


sunnuntai 19. elokuuta 2012

Viikonlopun edistystä

Arki iskee ja viikot hurahtavat muissa merkeissä. Viikonloppuisin ja iltaisin tapahtuu kuitenkin pientä edistystäkin.

Laattaprojekti jatkuu


Pesutilojen kattopaneelien laittoa

Ja eteisen kaapin asennusta.


maanantai 13. elokuuta 2012

Eteisen suuret laatat

Suurien laattojen laatoitus oli jo hetken aikaa suuri mörkö. Kaikki niistä pelotteli niin että melkein turvauduimme ammattilaisiin. Mutta pelko pois, oikeilla apuvälineillä suurten laattojen laatoittaminen on todella helppoa ja jälki on ammattimaista.
Laatta-Leevistä saa näppäriä kiiloja suurien laattojen laatoitukseen. Niiden avulla tuli aivan täydellistä jälkeä :)

Suunnitteluvaihe: tehtiin neljä riviä valmiiksi ilman laastia, jotta kesken laatoituksen ei tarvitse lähteä leikkaamaan laattoja


Laatan alle laitetaan muoviklipsi, johon kiila työnnetään. Laatoituksen annetaan kuivua päivän ennen kiilojen irroittamista ja sitten muoviklipsit potkitaan poikki.


Ensimmäisenä laatoitusiltana saimme kolme riviä valmiiksi (työaika 3h).

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Sähkö- ja LVI työt

Sähköt ja vettä. Kun kesää viettää ilman juoksevaa vettä, niin sitä melkein alkaa arvostaa että saa sähköt ja veden hanasta.

Kiitos LVI-Wäiskin pojille toimivasta sisävessasta ja keittiöön tulevasta vedestä :) Lämmintä vettä odotellaan vielä muutama päivä, kunnes saadaan ecowatti toimintaan. Suihkuun tosin ei vielä pääse, kun alin rivi laattoja on vielä kesken...

Kiitos myös Keski-Suomen Vahinkopalvelu Oy:n Kimmolle toimivasta keittiöstä. Ruokaa on yllättävän paljon mukavampaa tehdä omassa keittiössä :)