Vastoin ennakko-odotuksia päätypoikasten asentaminen ei kuulunut yläpohjan runkorakenteisiin, joten raataminen alkoi niiden asentamisesta. Onneksi asennusporukalta jäi vielä viimeisteltävää maanantaiksi, joten meillä oli käytössä henkilönostin viikonlopun ajan. Viikonlopussa ehtikin sitten nakutella 24 päätypoikosta talon päihin ja 8 lippaan reunaan.
Päätypoikosten asentamiseen vierähti koko viikonloppu kahden voimin.
tiistai 30. elokuuta 2011
perjantai 26. elokuuta 2011
Meillä on talo
... ainakin melkein :)
Alakerran seinät nousi 17.8. ja niiden pystyvalut suoritettiin 18-19.8.
Ontelolaatat asennettiin ja valettiin 23.8-24.8. Torstaina nousivat yläkerran seinät ja kattotuolit.
Tästä alkaa taas raataminen. Seuraavaksi päätypoikoset ja aluskate.

tiistai 16. elokuuta 2011
Hengähdystauko ennen elementtien saapumista
Elementtien pystytys alkaa 17.8. Ensimmäisen päivän aikana pitäisi valmistua jo alakerta. Viikon päästä ensimmäisestä päivästä kattotuolienkin pitäisi ilmestyä katolle. Huimaa! Tällä hetkellä taloa on maksettu jo huimat 115 000 euroa mukaan laskien jo aiemmin maksamamme tontin, sähköliittymän ja porakaivon hinnan. Eli Lujan laskutus on varsin etupainoitteinen meidän näkökulmasta, mutta toki ymmärrettävää heidän näkökulmastaan. Maksamme 75% talosta ennen kuin se edes saapuu tontillemme. Mukavaa siis saada jo hieman vastinetta rahoille!
Tässä onkin ollut pari viikkoa aikaa keskittyä hieman muuhunkin kuin talon rakentamiseen, esimerkiksi saunamökin ja grillikatoksen viimeistelyyn ;) Toki kävimme viimein kauan odotetulla kesälomareissulla (tietenkin vasta lomien jälkeen) ja näimme rakkaita ystäviäkin.
Mutta tervetuloa katsomaan elementtien pystytystä kuka vaan paikalle ehtii. Meille molemmille pukkasi työreissua juuri sopivasti torstai- perjantai-linjalle, joten pystytysporukka saa meiltä rauhassa hoitaa alakerran paikalleen.
Budjetin puolesta on ollut mukava huomata, että perustusten ja pohjatöiden osalta budjettimme on alittunut huomattavasti. Maaperä oli varsin otollinen ja osaavat ammattilaiset säästivät töiden toteutustyössä huomattavasti. Myös ikkunoiden ja ovien hinta alitti budjettiin varaamamme summan jopa kolmella tonnilla. Tosin on todennäköistä, että olemme aliarvioineet LVI-töihin ja -tarvikkeisin ja sähkötöihin ja -tarvikkeisiin menevän määrän aikalailla samassa suhteessa kuin mitä nyt olemme budjettia alittaneet. Jospa pysyisimme loppujen lopuksi plus-miinus-nolla linjalla.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)