keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Kotihommia

Tasoituksen valmistelut tehtynä, paikkailut ja oikaisulaastit vedetty niitä kaipaaviin kohtiin. Itse tasoituksessa turvaudummekin sitten ulkopuolisiin. Tosin ammattilaisten hankkiminen näin viime tinkaan paikalle ei ollut mikään helppo homma. Siellä he kuitenkin ovat olleet jo toista päivää hommissa, eikä olla itse päästy edes paikalle seuraamaan käden jälkeä...

No, kotipäivät täytyy käyttää hyödykseen ja on viimein aika ruveta miettimään sisustusta. Lasten jalistreenien aikaan ollaan ajoittain käyty piipahtamassa rautakauppojen sisustusosastoillakin ja laattojen suhteen oli taas nopeat ja yksimieliset valinnat. Niistä lisää myöhemmin.

Keittiökoneiden valintakin on jo ajankohtainen. Keittiömaailman keittiöpaketista rajasimme kodinkoneet pois, kun jo heti kättelyssä huomasimme, että ne merkit mitkä meitä kiinnostaa puuttuvat keittiömaailman listoilta tai tulevat liian kalliiksi. Tosin Keittiömaailman Annika esitteli meidät Festivo kylmiöpakastimelle, joka pääsi listallamme välittömästi korkealle. Varsinkin kun muiden ominaisuuksien joukossa oli vain 5cm vara oven taakse, mikä antaa keittiömme muille kaapeille hyvin lisätilaa.

Tällä hetkellä kiinnostuksemme on Festivon lisäksi Boschin valkoisessa kalusteuunissa mallia HBN301W1S sekä keittotasossa oikeilla kunnon vääntimillä(!!) (Bosch PKE645V14E). Hinnatkin sopivat budjettiin, joten täytynee kysellä näistä jonkinlaista pakettia. Boschilla on myös näihin sopiva liesituuletin mallia DWW061421.

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Tasoitus porukka aloittaa maanantaina

Viikonloppu ennen tasoitusta oli varsin kiireinen. Ikkunat piti suojata ja ikkunoiden liitosnauhat tuli liimata. Yllättävän hidasta näpertelyä, ja niinhän siinä kävi, että teippi loppui kesken ja liimaakin oli vain 4 tuubia liian vähän. Onneksi Prisma on auki sunnuntaisin - tai niin ainakin lauantaina lohduttauduimme. Sunnuntaina klo 11 saimme luotettavan vinkin, että ei kandee enää odotella Prisman aukeamista: on helluntai. No, onneksi saimme alakerran kuntoon, joten porukka voi aloittaa siitä ja ehdimme maanantai-iltana huolehtia yläkerran tasoitus kuntoon.

torstai 24. toukokuuta 2012

Saunasatu

Saunakin edistyy. Saunasatu nousi hetkessä seinään. Pian päästään märkätasoitteen kimppuun. Jäljelle jäi vielä alumiiniteippien liimailu.

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Lattian hionta

Lattian hionnan nopeus yllätti. Ei siinä kauaa mennyt kun koko kämpän lattia oli hiottu. Olisihan tämän voinut tehdä aiemminkin, mutta ei vaan ole ehtinyt. Koneen ja timanttilaikan vuokraus viikonlopuksi maksoi yhteensä 93 euroa. Aikaa hiontaan meni yhteensä n. 9h. Yllättävän vähän kone nosti pölyä, mutta lakaisu sitäkin enemmän. Järkevää olisi ollut ottaa rakennusimurikin vuokralle samaan syssyyn. ho

lauantai 5. toukokuuta 2012

Tasoituksen valmistelua

Katon levytyksen jälkeen olemme rakentaneet gyproc-seinää yläkerran vierashuoneen läpivienti nurkkauksen eteen sekä valmistelleet seiniä tasoitusta varten. Täytettävää löytyy elementtien sähköjohtojen putkituskoloista ja sähkörasioiden ja hanojen ympäriltä. Muutama sähkörasia oli unohtunutkin joten roilotusjälkiäkin piti paikkailla parista paikasta. Hyvä kun huomattiin puutteet ajoissa :)