tiistai 10. huhtikuuta 2012

Viimeiset kivet paikalleen

Pääsiäinen sujui - yllättäen - raksailun merkeissä. Torstaina Ramirentistä lähti seuraksemme pääsiäisen viettoon sekä panosnaulain, että omaa kulmahiomakonetta järeämpi kone, jolla viimeistelimme oviaukot ja halkaisimme viimeisen kerroksen puolikkaat kivet. Eli varsin oli pölyinen pääsiäinen.

Onneksi saimme ylimääräiset kädet pääsiäisen viettoon ja jälleen kerran huomasimme että kolmeen pekkaan raksan eteneminen on silminnähtävämpää kuin kahteen pekkaan puurtaminen. Kiitokset siis veljelle/lankomiehelle avusta.

Pääsiäisen saldona: alakerran katon koolauspuut eteistä, työhuonetta ja alaslasketun katon osuutta lukuunottamatta (khh,sauna, wc linjaa) vaille paikallaan. Panoksia varattiin ihan liian vähän, joten ne loppuivat kesken. Panosnaulain oli jokseenkin hukkainvestointi: puut eivät ole mielestämme tarpeeksi tukevasti katossa kiinni. Esim. makuuhuoneessa muutama puu oli vain näennäisesti kiinni. Mutta pysyi ne katossa sen verran että saatiin vedettyä pikanaulat niihin kiinni näppärämmin.




Koolauksessa kannatti laskea tarkkaan gyproc-levyn vaihtokohta, jotta seuraava vaihe sujuu ilman ongelmia. Levyn leveys oli 120,2cm. Eli samalla tuli suunniteltua mistä levyillä lähdetään liikkeelle jne.



Pääsiäisen ohjelmassa oli siis myös rälläilyä. Kylpyhuoneen ikkuna, jonka arkkitehti piirsi ihan väärään paikkaan vaihtoi suuntaa lauantaina.Olipahan homma mennä läpi järeästä ulkoseinästämme!

Mutta suihkunurkan lisäksi siis valmistui viimeinen kivikerros melkolailla joka paikkaan. Yläkerrassa oli useampi seinä johon tarvittiin niinkin pieni suikale kuin 2cm. Alakerrassa piti puolestaan viimeistä kerrosta pienentää sen 2cm. Harmillista kyllä 2cm irtisaaminen harkosta ehjänä on suhteellisen haastavaa.

Takka paitsi lämmittää, myös toimii oivana kuivatuspaikkana lasten märille vaatteille :)
Pikkuraksailijan lepohetki. Rällä lauloi ja kaikilla taisi olla kuulosuojaimet koko päivän päässä.
Ja ehdimmehän Riihivuoren rinteisiinkin hieman pääsiäistä viettämään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti