keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Rapatut sisäseinät

Tapetti on meille no-no, ja tykkäämme kovasti rosoisesta pinnasta. Seinäpinnat ovat siis pääasiallisesti maalattuja pintoja, mutta tehosteseinät teimme rappauksella. Rappaukseen käytimme ulkoseinärappaukseen sopivia weberin hiertopinnotteita (Weber.vetonit 430). Sementtipohjaiset värilliset pinnoitteiden sävyt sopivat meidän makuunkin, vaikka sävyjä on varsin rajoitetusti. Paperiversiossa sävyt ovat todella erilaisia kuin todellisuudessa, joten oli todella loistopalvelua taas Starkilta antaa mukaan näytekokoelma, josta pystyi jo helpommin valinnat tekemään.

Rappaaminen oli hikistä hommaa, mutta suhteellisen nopeaa. Isoilla seinäpinnoilla piti toisen aloittaa hiertäminen toisen vielä levittäessä laastia seinään. Hiertäminen tulee suorittaa kaksi kertaa parhaan tuloksen saavuttamiseksi. Lisäksi seinä tulee rapata kahteen kertaan.

Lopputulos vastaa odotuksia ja olemme todella tyytyväisiä ratkaisuumme. Työaika esim. yläkerran aulan seinälle on 2 hlö x 2h per seinä per kerta. Nopeampaa ja loppupelistä myös halvempaa kuin maalattu pinta, sillä näitä seiniä ei tasoitettu samalla tavalla kuin maalipinnalle tulleita seiniä. Näille seinille tuli vain yksi tasoitekerros joka maksoi meille 5 euroa neliöltä.

Yläkerran aulan tumman ruskea hiertopinta valmiina.

Helmin huoneen karmia tuli vielä muotoilla oikeaan kulmaankin

Alakerran keittiö-olohuone-eteisen vaalean harmaa seinä näyttää vielä märkänä ollessaan varsin tummalta

Sisäilman kosteuspitoisuus lähti taas nousuun. Ei ihme, rappauksen yhteydessä isolle seinälle "heitettiin" taas 30 litraa vettä...









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti